sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Laiska sunnuntaipäivä

Hola. Hengissä ollaan. Blogissa vaan ollut kovin hiljaista. Ajattelin tehdä siihen tänään muutoksen. 

Tänään on ollut ehkä kaikkien aikojen laiskin sunnuntai. Ja siltikin päivään on mahtunut jotain pientä. Olemme mieheni kanssa kovia seuraamaan formulaa. Herätys oli tänään siis aikainen sillä lähtö oli kahdeksalta. Jo ennen kuin kisa alkoi, laitoin lihakastikkeen tulemaan. 

Olin päivää aiemmin ostanut porsaan marinoidun uunifileen. Se on tarkoitus laittaa sellaisenaan uuniin ja syödä sellaisenaan. Olen joskus niin tehnyt eikä siitä hyvää tule. Sen sijaan leikkasin mötin viipaleiksi, paistoin ne nopeasti pannulla että viipaleen saivat väriä. Sitten vaan fileet kattilaan, vettä päälle sen verran että peittyvät ja pari lihaliemikuutiota sekä mustapippureita perään. Annoin niiden kiehua koko formulan ajan, eli siis noin pari tuntia. Silloin jo liha oli niin kypsää että lusikalla olisi saattanut paloja irrottaa. Kaadoin joukkoon purkillisen kermaa ja annoin vielä hautua pari tuntia. Kutsuin vanhempanikin syömään kun oli kerrankin jotain maistuvaa tarjottavaa. Kannattaa kokeilla joskus, helppoa ja hyvää. Jälkiruuaksi vielä mustikkasuklaamuffinseja ja suolapähkinä-kinuskitorttua. Nam. 

Käsityörintamalla tapahtuu koko ajan vaikken ole niitä tänne päivittänyt. Olen kirjoitellut puhtaaksi uutta mallia. Se ilmestynee lokakuussa uudessa käsityöaiheisessa verkkojulkaisussa. Siitä lisää tuonnempana. Pienen kurkistus kuitenkin: 


Sormikkaiden neulonta on hauskaa pitkästä aikaa kaikkien näiden villasukkien jälkeen. 

Toinen hys hys projekti on erääseen vaihtorinkiin. Tänään on ollut yllin kyllin aikaa edistää sitä. Pieni kuva siitäkin. 
Malli täältä: http://www.ravelry.com/projects/wolletraum/mondkristall
Ihan sattumalta löysin tämän suunnittelijan Raverlystä. Hänellä on todella ihanan näköisiä sukkia, niitä täytyy kokeilla tehdä useammatkin kunhan tässä ehtii. Nämä samat voisin tehdä itsellekin joskus. 

Lanka näissä sukissa on Hot socks spectra ja väri 71. Tulee eläväpintaista jälkeä sillä langan paksuus vaihtelee paikoittain. 

Vielä yksi kuva tähän laiskan sunnuntaipäivään. Kissatyttö on ihan kuin äitinsä, tykkää sateenropinasta. Ja parhaiten siitä nauttii ulkona, sateessa. 💕
                                                           💖

tiistai 8. syyskuuta 2015

Pojan unisukat.

Apua. Olen kokonaan unohtanut blogata näistä sukista.
Muutenkin on bloggaaminen ollut hiljaisempaa kun tuntuu että mikään ei tule valmiiksi eikä ole mitään blogattavaa... Mut nyt niihin sukkiin. Tein pitkästä aikaa sukat looppaamalla kaksi kerrallaan. En muistanutkaan kuinka joutuisaa se on.

Varsi kasvoi pituutta ihan huomaamatta. 
Lankoina on kaikenlaisia nallen tai woolin jämiä. Saattaa joukossa olla jotain muutakin, osasta puuttui vyöte. 

Nämä tulivat esikoiselle unisukiksi ja halusin valita pintaneuleeksi jonkun mahdollisimman lämpimän, sillä hänellä on paljon kasvukipuja öisin. (Äidiltään perinyt tämänkin) Palmikkoja en kuitenkaan näihin halunnut. Niinpä ajattelin että tuollainen vohvelikuvio vois olla lämmin. Ja onhan se. Varteen tein omaa sovellusta Jules pintaneuleesta ja jalkapöytään Mollya. Toimii hyvin yhdessä. 


Jalkapöytään tuli ihan vahingossa englannin lakua muistuttava väriyhdistelmä. Jos joskus vielä löytyis tota keltaista väriä lisää, voisi juuri noilla lakuväreillä tehdä koko sukat. 

Koko kesän ovat sukat olleet pojan jaloissa öisin. Toivottavasti ne auttaa kipuihin. Kuulin tässä eräänä päivänä että ainoastaan harmaat villasukat auttaisi kasvukipuihin. Mutta syytä en saanut selville. Onko joku teistä joskus kuullut tällaisesta? Itelläni lapsena oli kaikenvärisiä unisukkia ja kaikki tuntuivat auttavan... Olis kiva kuulla muiden mielipiteitä.