Lähdin tänään työpäivän jälkeen katselemaan Novitan lankoja läheiseen Tarjoustaloon. Ajatuksena oli ostaa mahdollisesti alennettuja lankoja varastoon. Mitään niistä ei tarttunut mukaan, mutta huomasin että hyllyihin oli saapunut uusia syksyn värejä. Tai ainakin luulen että ne ovat uutuuksia nyt syksyyn, en ainakaan ole törmännyt näihin aiemmin. Löysin niistä jo monta suosikkia, enemmän kuin monena vuotena aiemmin. Kuola valuen katselin keriä ja niiden ihania sävyjä ja suunnittelin jo mitä niistä voisi tehdä. Olisin voinut seistä lankahyllyjen ääressä vaikka kuinka kauan.
Nalle-lanka on saanut Taika-nimisen värityksen. Kaikkein ihanin sävy on tämä:

Myös tämä sävy jäi vahvasti mieleen:


Tästä sävystä pitää tehdä lapsille setti, villasukat ja lapaset. Kerään on saatu yhdistettyä monta piristävää ja kirkasta sävyä. Voisi toimia hyvin myös säärystiminä, pipona tai kaulurina. Jotenkin vain aina miellän nalle-langan vain ja ainoastaan lapasiin ja sukkiin soveltuvana. Vaikka kaipa sitä voisi käyttää mihin vaan, mihin ohutta villalankaa tarvitaan.

Nalle luontopolku Tuohi. Kirjava, mutta silti hillitty ja tyylikäs. Tästä pitää tehdä villasukat värejä kaihtavalle ukkelille.
Hile. Ehdoton kaulahuiviin ja muhkeaan pipoon. En tiedä onko tämä edes uutuuslanka, mutta minulle uusi. Värisävyt maanläheisiä, hempeitä.
Mutta vielä en yhtäkään näistä keristä ostanut. Teen ensin loppuun muutaman aiemman projektin. Yksi niistä on tämä:
Herra Virtaselta puuttuu vielä pää. |
Kyseessä on siis samanlainen Heidi Bearsin virtahepo kuin aiemmassakin postauksessa. Aiemmassa lankana oli nalle, tässä vanhaa puuvillalankaa. Vaalea lanka on K-kaupan Pirta sambaa, lähes 20 vuotta vanhaa. Hyvin toimii vielä. Kaikki kirjavat langat olen ostanut ristipistotöitä varten, ne ovat 8 metrin vyyhdeissä. Olen joskus tilannut ateljee Margarethasta paketillisen vyyhtejä tajuamatta, että ne ovat sellaisia sävyjä joita en todellakaan ristipistotöihin käytä. Tykkään enemmän pastellisävyistä ristipistoissa. Nämäkin ovat lojuneet laatikossa lähemmäs kymmenen vuotta. Olen oikein tyytyväinen että pääsen edes osasta eroon. Kori missä pidän keskeneräistä työtä ja siihen kuuluvia lankoja tosin tulee toooosi kivan näköiseksi kaikista näistä pikku vyyhdeistä...
Olen muutenkin innostunut näistä afrikkalaisista kukkasista. Kokeilin miltä ne näyttävät Puro batikista tehtynä valkoiseen yhdistettynä ja täytyy sanoa että hyvältä näyttää. Yhdestä kerästä saa mukavasti erilaisia sävyjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti