sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kolmen vuoden projekti

Kerronpa teille miten joskus joku työ vain vie kerta kaikkiaan paljon aikaa jotta se olisi kokonaan valmis. Viime vuoden (2012) jouluksi neuloin siskolleni lahjaksi huivin. Mallin löysin ravelrystä, se on nimeltään Haruni ja sen on suunnitellut Emily Ross. Linkki suunnittelijan ravelry sivuun tässä.

Ensin työn neulomiseen meni kaksi vuotta. Sain kuin sainkin sen valmiiksi ennen viime vuoden joulua. Ongelmaksi muodostui pingottaminen. Huivi on niin valtavan kokoinen etten löytänyt mistään niin suurta alustaa missä olisin voinut sen pingottaa. Jouduin siis melko ahtaasti pingottamaan huivin enkä ollut kovin tyytyväinen lopputulokseen ja annoin huivin siskolleni luvaten pingottaa sen paremmin heti kun saisin siihen tilaisuuden.

Ja tilaisuus tuli nyt, melkein vuosi jälkeenpäin. Mieheni toi töistä valtavan palan pahvia, siis sellaisen ison auton tuulilasin kokoisen. Pingotin huivin siihen ja se olikin niin iso että juuri ja juuri mahtui saunaan kuivumaan. Mutta kyllä odotus kannatti, huivi on nyt pingotuksen jälkeen aivan eri näköinen kuin aiemmin. Siskokaan ei ollut tunnistaa sitä enää samaksi huiviksi. Harmi vaan että en huomannut ottaa kuvia ennen pingotusta. Mutta tässä olisi nyt suurin työ minkä olen koskaan tehnyt.

Leveys 174 cm ja korkeus 94 cm. Lanka Katia degrade ja ulkoreunassa jotain puuvillalankaa jonka nimeä en muista.


Lähikuvaa pitsistä.


2 kommenttia:

  1. Tähän on ihan pakko sanoa eettä on kyllä kaunis huivi. Tykkään väristä. Olen itsekin tehnyt yhden "hanurin" mutta on paljon pienempi kun on neulottu ohuesta huivilangasta.

    VastaaPoista