tiistai 9. kesäkuuta 2015
Kesäporkkanat.
Tein sukat FB:n Villsukat villitsee ryhmän vaihtorinkiin. Teemana oli kevät/kesä. Eli melko vapaat kädet suunnitella ja tehdä millaiset sukat sitten halusikin. Mulla ei ollut alussa hajuakaan, minkälaiset sukat tekisin. Kävin läpi lankavarastoja ja siitä se ajatus pikkuhiljaa syntyi. Kerrosrivinousua vihreällä ja oranssinkirjavalla. Jossain vaiheessa matkaa hoksasin että sukkien värityshän on hyvin porkkanamainen. Oli siis pakko virkata parit porkkanat varteen killumaan. Syntyi siis kesäporkkanat.
maanantai 8. kesäkuuta 2015
Nalleja
Äitini teki lapsilleni nallet. Malli on Arnen ja Carloksen. Tummemmassa (ja pienemmässä) on lankana Arnea ja Carlosta, vaaleammassa tyttären itsevärjäämää Nallea. Lapset rakastavat näitä.
Jos en kertoisi, huomaisitko että pää on neulottu kahdella eri langalla? Sillä tyttäreni värjäämällä ja Nalle taikalla, mikä olikin yllättävän saman sävyistä.
Tykkään kyllä ihan hurjasti tuosta tyttäreni värjäämästä langasta. Ihanat sävyt ja väri toistuu mukavassa rytmissä.
Nää on niin suloisia. Kiitos, mummi.
tiistai 2. kesäkuuta 2015
Marike
Olen löytänyt ihanan mallin mikä toimii niin kirjavalla kuin yksiväriselläkin langalla. Nimi on Marike. Tässä mun näkemys aiheesta. Pääsin myös kokeilemaan puhelimen kuvankäsittelyohjelmaa. Aika paljon lämpimämpi tunnelma muokatussa kuvassa.
tiistai 19. toukokuuta 2015
Hyväntuulisia kuvia.
perjantai 8. toukokuuta 2015
Haastavien sukkien vaihtorinki.
Facen villasukkaryhmässä järjestettiin villasukkavaihto teemalla haastavat sukat. En ole koskaan aiemmin osallistunut vaihtorinkeihin joten hieman jännittynein fiiliksin osallistuin. Mitään sen suurempia ohjeita ei ollut mikä on haastava sukka, keskustelua oli jonkin verran että mitä ei lasketa haastavaksi. Ajattelin että Cookie A:n mallit varmasti lasketaan haastaviksi. Ja koska parillani ei ollut sen suurempia toiveita, päätin tehdä Cookie A:n Clandestinet. Ja kun kirjassa vielä sanottiin että Clandestine on venyvä malli ja mahtuu monen kokoiseen jalkaan, oli päätös helppo tehdä.
Langaksi valitsin Puffalan ohuen ohutta mohair sukka-puffaa ja puikkoina 2mm knit pron pyöröt. Mallikuviota en missään vaiheessa oppinut ulkoa, koko ajan kudoin kirja sylissä. Täytyy kyllä sanoa että lanka ja väri sopii todella hyvin tähän malliin.
Tässä valmiit, höyryttämättä ja langat vielä päättelemättä. Vähän harmittaa etten parempaa kuvaa näistä huomannut ottaa. Niin kauniit nämä kyllä on että varmsti teen nämä joskus itselleni. Se joskus voi tosin olla hyvin pitkän ajan päässä....
Nämä sukat sain vaihdossa. Nämäkin Cookie A:n mallia. Aivan ihanat ja hyvän väriset ja todella kauniit.
Seuraavaksi onkin toisen ryhmän keväisten/kesäisten sukkien vaihto. Aloin jo sukkaa kutomaan, kahdesti olen sen purkanut kun en tykännytkään ulkonäöstä ja nyt päätinkin että ne sukat ei ehkä menekään vaihtoon... Mutta niistä sukista enemmän kunhan ovat valmistuneet.
Kutomisiin!!
Unohtunut sukka.
Ou mai gaad. Havaitsin tossa äsken että olen unohtanut blogata mun tyttärelle tehdyt lempparisukat... Asia täytyy korjata.
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
Kukkasukkaa pukkaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



























