Jotain vaan juttua.

On pitänyt jo monena päivänä päivittää blogia, mutta kun tuntuu, ettei ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista... Meillä arki rullaa melko samanlaisena päivästä toiseen. 5.40 herätys, töihin klo 7, klo 8 soitto hulivalipojalle että lähdepä kouluun, klo 15 työpäivä päättyy, kauppaan, 15.30 kissatyttö päiväkodista,  klo 17 ruoka, klo 18 Suurin pudottaja, klo 19.30 iltasiivous ja lasten iltapala, viim. 20.30 iltasatu ja -laulu, 21 lapsilta valot pois ja pää tyynyyn. Tämän jälkeen on aikaa tehdä omia juttuja. Ja aika vähissä ne omatkin jutut ovat olleet. Jotenkin tuntuu että tämä työn aloitus loman jälkeen on väsyttänyt aika lailla.

Ja nyt tää kuulostaa siltä kuin haluaisin vain valittaa miten kamalaa meillä on. En suinkaan. Rakastan arkea ja rakastan sitä että asiat rullaa tietyssä järjestyksessä ja samalla tempolla kuin eilenkin ja toissapäivänä. En kyllä aina ole ollut tällainen. Nuorempana, ennen kuin olin perustanut perheen, arkeni oli täysin erilaista. Koti oli paikka jossa kävin nukkumassa, ruoka oli vain jotain välttämätöntä polttoainetta mitä piti koneeseen saada aina silloin tällöin. Olin aina menossa sataan eri paikkaan, aina monta rautaa tulessa ja aina hoidettavia asioita. Yksinään olo oli todella harvinaista enkä todellakaan kaivannut sellaista. Iltaisin, tai siis öisin, nukkumaan mennessä laskin kuinka monta tuntia ehdin nukkumaan ja olin iloinen jos se oli yli viisi. Aamulla herätessä laskin mielessäni kuinka monta tuntia on siihen kun seuraavan kerran saan painaa pään tyynyyn. Ja monesti niitä tunteja oli toooosi monta. Elämäni oli silloin melko kuluttavaa, mutta myös ihanaa. Nautin joka hetkestä täysillä, rakastin olla nuori ja vapaa tekemään mitä tahdoin. Olin vastuussa vain itsestäni ja tilivelvollinen vain itselleni. Olisin säälinyt tätä nykyistä itseäni joka nauttii siitä kun saa salaa kuunnella lasten leikkiä ja kikatusta, tai siitä, että saa olla pienen hetken ihan yksinään hiljaisessa kodissa tai siitä että puhdas pyykki tuoksuu ihanalta.

En tiedä olisinko jatkanut vielä pitkäänkin samanlaista elämäntyyliä, ellei kohtalo olisi puuttunut peliin ja järjestänyt mulle perheen. Raskaaksi tulo ja miehen kanssa yhteen muutto mullisti aivan kaiken ja jossain vaiheessa ihmettelinkin että mihin olinkaan ryhtynyt. Enhän enää voinut olla menossa aamusta iltaan. Nyt piti hoitaa lasta ja kotia ja vaikka mitä... 

Olen kuitenkin onnellinen ja tyytyväinen siihen että nuo vuodet ovat takana päin. Niin kuin yllä kirjoitin, päivämme ovat hyvin paljon toistensa kaltaisia. Osaltaan siksi, että hulivalipoika vaatii rutiineja ja pysyvyyttä pysyäkseen rauhallisena, osaltaan siksi että tasaisesti rullaava arki on vaan niin kivaa...

Sen verran mainitsemisen arvoista on tapahtunut, että hulivalipojan koulu on alkanut. Hän käy toista luokkaa. Ensimmäinen luokka meni kyllä melkoiseksi riehumiseksi, säätämiseksi ja sähläämiseksi. Mitään varsinaista "vikaa" pojassa ei ole, mutta isossa ryhmässä oleminen, paikallaan pysyminen, sääntöjen noudattaminen ja yli päätään koulussa käyttäytyminen oli tosi vaikeaa hänelle. Nyt on kohta kaksi viikkoa koulua takana eikä vieläkään yhtään soittoa ole tullut opettajalta. Viime vuonna se eka soitto tuli jo toisen päivän kohdalla... Muutenkin poika on ollut viime vuoteen verrattuna iloisempi ja rauhallisempi. Toivon todella että nämä kaikki vaikeudet olivat vain sitä että poika ei vaan ollut ihan kypsä kouluun. Nyt hän on saanut kasvaa rauhassa koko kesän, ja hyvältä näyttää.

Jottei tämä postaus menisi kokonaan vakavien aiheiden puolelle, paljasta teille mikä on viime postauksen kuva-arvoituksen ratkaisu. Tadaa:

Tässä on Sissi, iloinen virtahepo. Näin mallin Raverlyssä, ihastuin päätä pahkaa ja pakkohan tällainen oli värkätä. Mallin on suunnitellut Heidi Bears ja linkki on tässä. En tiedä teinkö kovin rikollisesti, mutta en ostanut ohjetta, pähkäilin vain kuvien perusteella minkälaisia paloja hepoon tulee ja missä järjestyksessä ne yhdistetään. Ja lopputuloksesta tuli oikein viehättävä.

Nuuh, nuuh

Virtahepo on löytänyt paikkansa kissatytön kainalossa unikaverina. Tosin tämä kaveri viettää aika paljon aikaa olohuoneessa ohjeistamassa seuraavaa virtahepoa sen syntymässä. Koska en ole ohjetta ostanut, pitää seuraavakin tehdä kuvista ja mallista katselemalla. Olen siis luvannut tehdä toisenkin tällaisen. Työkaveri haluaa antaa tällaisen kummipojalleen joulu- tai syntymäpäivälahjaksi. En voinut kieltäytyä. Taytyyhän pienen pojan oma virtahepo saada. Varsinkin kun kyseinen poika on alle kolme vuotias ja sairastaa leukemiaa.. Jospa iloinen virtahepo, tai siis 'Virtanen' piristäisi pientä sairasta poikaa. Ja ei kahta ilman kolmatta, täytyy tehdä yksi tällainen myös hulivalipojalle. Sormia kivistää jo pelkkä ajatuskin niin paljosta virkkaamisesta. Mutta on tää vaan niin ihana ja tosi kiva tehdä. 

Välillä Sissi-hepo vetäytyy omaan rauhaan ja kääntää maailmalle takapuolen. =)

Iloista illan jatkoa kaikille!!