lauantai 10. elokuuta 2013

Paluu arkeen

Lomat on siis meidän perheen osalta melkein lusittu. Minä ja ukkeli olemme olleet jo jonkin aikaa takaisin töissä,  kissatyttö on alkanut päivähoidon ja pian esikoulun ja hulivalipoika aloittaa tiistaina toisen luokan. Toivon todella, todella kovasti että koulun aloitus sujuu hyvin. Viime vuonna koulun aloitus ja oikeastaan koko syyslukukausi meni tosi huonosti, oli levottomuutta ja käsittämätöntä käytöstä. Toivottavasti tämä kesä on kasvattanut poikaa sen verran että pärjää jo koulussa paremmin.

Työt on juu toden teolla alkanut. Olin viime yön töissä, kotiin ehdin puoli kahdeksaksi tänä aamuna. Talo oli vielä hiljainen siihen aikaan, kukaan ei ollut herännyt. Tuntui niin ihanalta päästä sänkyyn peiton alle. Simahdinkin välittömästi kun sain pään tyynyyn, tosin vain herätäkseni alle kolmen tunnin päästä. Ja sen jälkeen en ole nukkunut. Kai se on edelleen tämä valoisuus mikä valvottaa, vaikka olisi valvottu yö takana. Onneksi lapset ovat olleet melkein koko päivän ulkona tai kavereiden kanssa niin olen saanut ihan rauhassa lököillä ja katsoa yleisurheilua televisiosta. Ruokaakaan ei ole tarvinnut tehdä kun ukkeli ihan itse ehdotti ja haki meille pitsat. Ai että maistui hyvältä!

Käsitöiden osalta tahti on väkisinkin hiljentynyt, mutta kaikenlaista olen tehnyt. Olen innostunut virkkaamisesta pitkästä aikaa. Mitään ei ole täysin valmistunut ,mutta aika hyvällä mallilla työt ovat. Laitanpa niistä muutaman kuvan.

Ensiksi olen virkannut patalappuja puuvilla- ja bambulangoista. Bambulankaa siksi että sitä oli alennuksessa lähikaupassa ja puuvillalankaa on kaikennäköisiä jäänyt vanhoista töistä. Ensin mietin että voiko bambulankaa käyttää patalappuun, kestääkö se kuumaa... Mutta hyvin tuo on käytössä kestänyt, ihan yhtä hyvin kuin puuvillalanka.

Tällaiselta laput näyttävät valmiina:



Vasemmalla "oikea" puoli ja oikealla "nurja" puoli. Sekin lienee makuasia.

Ensin virkataan kaksi tämän näköistä lappua

Etsi lapuista yksi eroavaisuus.Vastaus lopussa.

Tämän jälkeen ne asetellaan päällekäin ja virkataan kiinteillä silmukoilla rei'istä yhteen, tällä lailla muodostuu ikään kuin kukan lehdykät. Jos ohjetta kaipaat, niin Raverlyssä on tällaisen patalapun ohjeita vaikka kuinka paljon.


Laput muuttuvat täysin erinäköisiksi kun ne ovat virkattu yhteen. Näihin voi käyttää mitä mielikuvituksellisia väriyhdistelmiä. Todennäköisesti kaikki toimii.


Nämä patalaput olen tehnyt jo aiemmin ja lahjoittanutkin jo eteenpäin. Värit ovat vaan niin makeet ja kissatytär on värit suunnitellut.







Tässä vielä keskeneräisiä. Pitäisi vaan päättä millä värillä yhdistän nämä.



Toinen keskeneräinen työ. Tässä jälleen kuva-arvoitus. Kuka arvaa mitä tässä on tulossa?





Malli nimeltään Afrikkalainen kukka on yksinkertaisuudessaan hyvin kaunis.
Joku jo saattaa arvata. Loput näkee sitten kun tämä projekti on valmis. Toivottavasti pian, sillä lupasin tehdä toisenkin. Onneksi dead line on vielä monen kuukauden päässä.

Ja sitten siihen aiempaan kuva-arvoitukseen. Mitä eroa niillä kahdella lapulla on... Vastaus on: Niissä on eri määrä lehdyköitä. Toisessa viisitoista ja toisessa neljätoista. Ja tietenkin eri reipas virkkaaja virkkaa ja virkkaa ja huomaa palojen epäsuhdan vasta kun on melkein kokonaan yhdistänyt palat toisiinsa ja huomaa että toisessa on jäljellä yksi lehdykkä ja toisessa vielä kaksi... Jippii. Saanpahan virkata lisää että tulee parit täyteen. =)

2 kommenttia:

  1. Todella kauniita virkkauksia! Noista viimeisistä mulle tulee mieleen hevonen tai norsu.
    Myöhästyneet hääpäiväonnittelut! Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kiitos onnitteluista. Mukavaa huomata että joku oikeasti lueskelee näitä juttuja.

      Hevonen tai norsu ei ole tulossa kuva-arvoituksessa, mutta lähelle osuit. Toivottavasti ensi viikolla tai viimeistään sitä seuraavalla se on jo valmis ja tunnistettava.

      Poista