Onpa ollut työntäyteinen viikonloppu. Eilen heti aamiaisen jälkeen lähdimme koko porukka ostoksille. Tarkoituksena oli ostaa lapsille vaatteita, kenkiä ym, ym... No, kaikenlaista löytyikin ja jopa hulivalipoika jaksoi sovitella kiltisti vaatteita ja kenkiä. Kotona olimme vasta viiden jälkeen. Kun olimme saaneet kassit purettua, ruuan tehtyä ja syötyä, olin aivan puhki. Ostimme myös uuden lelun molemmille lapsille niin heillä onneksi meni ilta niitä ihmetellessä. Ei tarvinnut paljon viihdyttää. Tänään heti aamiaisen jälkeen aloin siivoilemaan ja vasta joskus kuuden maissa sain valmiiksi puuhat. Koska uusia vaatteita tuli eilen ostettua melko lailla, oli kaapeista siivottava pienet vaatteet pois. Kierrätykseen meneviä vaatteita tuli neljä kassillista. Onneksi huomenna menen vasta iltavuoroon töihin niin saa aamulla ottaa vähän iisimmin.
Ostosreissulla kävin myös Myllyn uudessa askarteluliikkeessä Inspiraatio. Se oli kaiken kaikkiaan kannattava reissu. Mukaan tarttui seuraavat tavarat:
|
Pitsinauhaa teipillä. |
|
Pienempi lumihiutalelävistin, Fiskars |
|
Isompi lumihiutalelävistin, Artemio |
|
Luulin tämän olevan tavallista akryylimaalia purkissa, mutta kotona huomasin että tämä on tarkoitettu kankaalle. Mutta ei haittaa, toimii hyvin siinä tarkoituksessa mihin sen ostin, kuten jäljempänä huomaatte. |
|
Erikokoisia timantteja tarralla, 120 kpl. Osan ehdin käyttämään jo ennen valokuvausta. |
|
Pion Designin kaksipuoleisia arkkeja 2 kpl. |
|
Samat toiselta puolelta. |
|
Ihanaa vanhanaikaista tekstiä. |
Joten jo eilen illalla oli päästävä kokeilemaan lävistimiä ja muita uusia juttuja. Lopputuloksena syntyi tällaisia:
|
Iso ja pieni hiutale yhteen 3 D tarralla, keskelle päälle timantti. |
|
Kaksi samankokoista hiutaletta pääkkekäin 3d tarralla, jokainen sakaroista käännetty lomittain. Näiden päälle vielä pieni hiutale ja timantti. Näin hiutaleisiin saa kivasti kolmiulotteisuutta. |
Tein myös tällaisia lumihiutaleita mustasta kartongista, aiemmin nähdystä tekstiilimaalista, hopeakimalteesta ja lumihileestä.
Tässä vaihekuvia:
|
Leikkaa haluamiasi värinen hiutale. |
|
Maalaa sakarat valkoisella maalilla, itse käytin aiemmin näkynyttä kangasmaalia. Purkissa on kätevä kärki, jolla voi "piirtää" suoraan kuvioon. Mulla ei ole hajuakaan näiden juttujen oikeista termeistä... |
|
Kaada päälle hopeaglitteriä ja lumihilettä. |
|
Kaada ylimääräinen pois ja tadaa, upea hiutale on valmis!! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti