maanantai 28. lokakuuta 2013

Tais tulla blogitauko.

Ja syy löytyy tästä:


Iski taas karmee luomisvimma ja kaikkee pitää tehdä yhtä aikaa. Kaiken valmistumisessa ja loppuun saattamisessa kestää vaan siis tosi kauan. Ja koska keskeneräisiä en halunnut alkaa esittelemään, piti näin kauan odottaa että jotain valmista esiteltävää on. Mut halusin tällaisen yhteiskuvan tänne laittaa kun mun mittapuulla tämä on paljon valmistunutta käsityötä. Kasassa on lapasia, sormikkaita, säärystimet, pannulappuja, tiskirättejä ja pari virtahevon raakiletta. Ja joulupallokin taitaa löytyä. Suurin osa joululahjoiksi tehtyjä.


Tässä siis lähikuvassa nämä valmistuneet kirjoneulelapaset ja sormikkaat. Ne ovat molemmat ihan itselle.


Näissä kämmenselän mallina on oma suunnittelema kuva. Piirsin sydämiä ylös ja alas ja keskelle jonkin vain kuvion. Kun kuvio oli valmis huomasin, että se vähän muistuttaa kuin kaksi hahmoa olisi vastakkain. Ja koska lapaset on täynnä sydämiä, on vain aiheellista ajatella että hahmot olisi rakastavaisia. Siitä syystä lapasten nimi on "Lovers". Kämmenen puolen kuviona on tällainen minkä bongasin jostain vaan netistä. Ihastuin siihen tosi paljon. Helppo opetella eikä pitkiä langanjuoksuja. Lankana on valkoinen Nalle ja kirjava punainen Nalle, puikkoina kolmoset.


Seuraavaksi kirjoneulesormikkaat. Tällä kertaa lapasten kämmenen puolen malli kiertää molemmilla puolilla. Näitä oli todella kiva neuloa. Vaikka en ole sinisen ystävä, pidän näistä sävyistä melko lailla. Lankana on valkoinen ja sinikirjava Tico Tico. Kirjoneuleosion neuloin kolmosen puikoilla ja sormet kakkosen puikoilla. En ole ikinä ennen neulonut Tico Ticoa. Neuletuntuma oli hyvä. Lanka juoksee mukavasti. Aika näyttää miten tämä kestää kulutusta.



Kun olin tekemässä jo toisen hanskan sormia, huomasin että toisesta sormikkaasta oli tullut yhden kuvion verran pienempi kuin ensimmäisestä... Hassu juttu kun koko ajan olin kuitenkin sovitellut sormikkaita neuloessa ja molemmat sopivat käteen, kumpikaan ei ole liian iso tai pieni... Ja tietääkseni käteni ovat suurin piirtein saman kokoiset..


Olen ollut viime aikoina hieman pettynyt Novitan Nalle lankaan. Mielestäni se ei kestä kulutusta enää niin hyvin kuin se on joskus kestänyt. Siitä syystä halusin neuloa ja ottaa käyttöön samaan aikaan kahdesta eri langasta tehdyt hanskat. Nyt voin vertailla näiden lankojen välisiä eroja kulutuksessa. Nyt vain odottamaan niitä kylmempiä ilmoja että voi alkaa käyttämään ja vertailemaan.

Neulomusten lisäksi olen myös tehnyt joulukortteja.

 Ylläolevassa itse tehtyjä lumihiutaleita, pohjana helmiäiskorttipohja, teksti ääriviivatarroilla liimattuna mustaan kartonkiin. Näitä ainakin tulee lisää, syystä että hiutaleita on vielä paljon ja korttipohjiakin ostin 50 kpl:een paketin..

Alla olevissa korttipohjat ainakin osassa Tiimarin, kuviolliset paperit kaikki Pion Designia. Ihanaa vanhanaikaista tunnelmaa... Hyvää Joulua teksti leimattu.






Ehkä tästä kortista puuttuu vielä jotain..


Jokohan nyt voisi toivottaa hyvää Joulun odotusta?? Ehkä ainakin hyvää talven odotusta??

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti