sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Hemmetin lämmin kauluri ja virkkausvinkkejä

Löysin Ravelrystä tällaisen. Mallin nimi on Moroccan midnight cowl. Pitihän sitä kokeilla. Tässä minun versioni:


Korkeus on 22cm ja ympärysmitta 66 cm. Tämä on riittävän korkea ja lämmittää oikeasti myös niskaa ja poskia eikä valu takin kauluksen alle. Lankana on Novitan Pirta (musta) ja Katia azteca (kirjava). Pirtaa kului 52g ja kirjavaa 40g.  Hulivalipoika olisi halunnut tämän omakseen ja lupasinkin sen jo hänelle mutta onneksi tämä on hänelle liian iso, joten minun on "pakko" pitää tämä itselläni. =)                                                



Huivia on vaikea kuvata omassa kaulassa eikä mukulatkaan ole kotona että voisivat toimia malleina joten mallinuken virkaa saa toimittaa kissatytön iso nukke.

Opin paljon uutta virkkauksesta tekiessäni tätä kauluria ja tämän huivin ohjeessa on linkit kaikkiin näihin nikseihin. Laitan linkit tähänkin. 

Olen aina kokenut hankalaksi virkata pylväitä taikka kiinteitä silmukoita aloitusketjuun. Mutta en enää, kiitos tämän (FSC) ohjeen. Tämä tavallaan yhdistää aloitusketjun ja ensimmäisen kerroksen kiinteiden silmukoiden virkkaamisen. Ohje on englanniksi ja höystetty videolla. Vaikkei ymmärtäisi englantia, ymmärtää kyllä videosta.

Tässä (CSDC) on ohje millä voit korvata ne kolme ketjusilmukkaa ensimmäisenä pylväänä. Kappaleen reunasta tulee paljon siistempi käyttämällä tätä tekniikkaa.

Ja tässä (STDC) ohje samaan kuin yllä, erotuksena se että tämä ohje toimii silloin kun yhdistät työhön uuden värin.

En tiedä jos nämä ovat jo ihan tuttuja juttuja kaikille mutta itselleni ne ovat aivan uusia juttuja. Ne kaipaavat vähän treenaamista, ennen kaikkia CSDC silmukka, ennen kuin ne sujuvat moitteetta. Kai näille on jotain nimiä suomeksikin, enpähän ainakaan ole sellaisia löytänyt.

Kaikenlaisia projekteja on tälläkin hetkellä kesken. Aloitin itselleni Raverlystä löytyneen froot loop sukat Nalle taika langasta. Niistä lisää kunhan valmistuvat. Ukkelillekin on sukat vartta vailla valmiit. Sain myös aikaiseksi hakea vanua kangaskaupasta ja niin aiemmin nähty vihreä virtahepo on saanut silmät ja täytteet ja näyttää nyt tältä.


Langanmenekki tällaiseen on pyöreästi 150 g. Mitään tarkempaa kulutusta en vielä tässä vaiheessa osaa sanoa, mutta tarkoituksena on laskea seuraavien hepojen aikana tarkkaan kuinka paljon mitäkin väriä kuluu. Nyt hyökkään sukkieni kimppuun ja toivon että saisin niitä mahdollisimman paljon neulottua ennen kuin lapset tulevat kotiin.

Hyvää sunnuntaipäivän jatkoa!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti