perjantai 10. tammikuuta 2014

Virkkaa, virkkaa, virkkaa

Näitä virtahepoja on kyllä ollut mukava virkata. Nyt olen tehnyt niitä jo niin paljon että melkein muistan jo ulkoa mikä pala kuuluu mihinkin kohtaan. Nyt olen ottanut tavaksi että virkkaan kaikki laput valmiiksi ja vasta sitten yhdistän ne piilosilmukoilla toisiinsa. Yhden hepon tein niin että yhdistin palat kiinteillä silmukoilla ja sekin toimi mutta piilosilmukat olen havainnut hyviksi. Tässä on kaksi uusinta hepoa, he eivät vaan ole vielä saaneet täytettä sisäänsä. Mutta näkee tästä värin.



On muuten ihan pirullinen määrä langanpäitä pääteltävänä yhdessä heposessa.


Tässä on sitten taas seuraava tulossa. Kaikkiin kukkiin tulee violetti keskusta ja kukkien väreinä pinkki ja keltainen, ei muita värejä. Oikeasti keltainen on hempeämpää, kuva vääristää värejä.

On ollut ihanaa miettiä näitä värejä ja tähän asti kaikki yhdistelmät ovat olleet toimivia. Kun tein paloja tuohon pinkkiin hepoon ajattelin koko ajan että voi luoja tästä tulee liian pinkki. Mutta kun palat ovat yhdessä huomaankin että sehän on aika kivan näköinen.

Kävin tässä eräänä päivänä tyhjentämässä äidin vauvalankavarastot ja sieltä sain valtavasti pinkkejä, sinisiä, vihreitä, keltaisia ja violetteja lankoja. Nyt täytyy vaan antaa virkkuukoukun laulaa ja tehdä näitä vielä lisää.

2 kommenttia:

  1. mistä langasta olet tehnyt nämä? ihania!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Ihana huomata että joku lukee näitä juttuja vaikka en pitkään aikaan ole blogannut.

    Voi anteeksi että on kestänyt näin kauan vastata. Nämä on tehty vauvavillalangasta. Suurimpaan osaan olen käyttänyt Viking Baby Ull lankaa. Yllä olevassa punaisessa on jotain muutakin vauvalankaa, mutta saman vahvuista. Malli toimii kyllä Nalle-langastakin tehtynä, ensimmäisen heponi tein siitä langasta. Puuvillakin toimii, mutta vauvalangasta tehtynä saa oikein pehmoisen ja suloisen. =)

    VastaaPoista