torstai 17. huhtikuuta 2014

Kalajoen hiekat


Malli: Kalajoki (niin kuin kaikki ei sitä jo tietäisi...)
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 2,5 mm

Käväisin viime viikonloppuna työporukan jo perinteeksi muodostuneella laivaristeilyllä. Oltiin jo hyvissä ajoin sovittu että yhden ihanaisen työkaverin luona pidetään etkot. Tämä kyseinen immeinen on joskus aiemmin kertonut haalivansa villasukkia joka puolelta jotta olisi aina tarvittaessa itselle ja ystäville sukkia jalkaan. Pakkohan minun oli sitten villikset hänelle väkertää ikään kuin kiitokseksi hänen järjestämästä illasta. Pari päivää vaivihkaa tuijottelin hänen varpaitaan yrittäen keksiä minkä kokoinen koipi hänellä on ja aika summissa tein näistä noin 38 kokoiset. Luulen että ovat hyvät. Viimeistely jäi viime tippaan. Viimeiseksi ennen lähtöä päättelin langanpäät ja höyrytin sukat kattilassa...

Ekan kerran tein ranskalaisen kantapään, ainakin luulen niin. Ja ekaa kertaa tein toispuoleiset kärkikavennukset. Kantapäästä en niin paljon diggaa mutta kärkikavennukset on tosi jees. Ja näin myöhäisheränneenä nyt vasta tein elämäni ensimmäiset Kalajoet, vaikka olen kuolannut näitä siitä asti kun ohje on julkaistu... Miksiköhän odotin näin kauan? Varren kierretyt silmukat ovat ihania ja tykkään miten kuvio jatkuu varren joustimesta. Malli on todella, todella yksinkertainen, pitää silti mielenkiinnon yllä ja ennen kaikkea on tosi kaunis. Tässäkin siis pätee motto KISS (keep it simple stupid). Ehkä vielä joskus teen samanlaiset itselle.

Loppuun saatte kännykällä otettuja sukkaposeerauksia, taaskin sieltä autosta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti